”Tämä on monipuolista työtä, jossa pääsee myös tekemään ongelmanratkaisua”
- Työntekijätarinat
LVI-asentajasta sähköisen talotekniikan ammattilaiseksi
Viime keväänä Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistunut projektinhoitaja Juho Kattainen aloitti työt JIS:llä helmikuussa 2022.
– Minulla oli jo LVI-asentajan tutkinto ammattikoulusta ja olin ehtinyt tehnyt niitä töitä. Päätin hakea armeijan jälkeen TAMKiin sähkötalopuolelle, koska olin putkarin hommia tehdessäni kiinnostunut automaatiopuolesta. Törmäsin koulun rekrytapahtumassa Jussi Leinoseen, ja muutaman tapaamisen jälkeen aloitin tuntityöt JIS:llä. Jatkoin yhtiössä kesätöissä, tein viimeisenä opiskeluvuotenani osa-aikatyötä, ja täällä olen edelleen, Kattainen kertoo.
Kattainen työskentelee Schneiderin automaatiojärjestelmän parissa, ja hänellä on kerrallaan meneillään useampi projekti.
– Poriin rakennettu Biltema oli ensimmäinen projektini. Tein siinä projektinhoitajan töiden lisäksi automaatiokeskuksen ja kenttälaiteiden kytkennät, jotta koko automaatiojärjestelmän kokonaisuus tulisi tutuksi. Projekti valmistui aikataulussa, ja tilaaja oli tyytyväinen lopputulokseen. Pääsimmekin Kangasalalle rakentuvan uuden Bilteman urakointiin mukaan, Kattainen iloitsee.
Projektinhoitajana Kattainen vastaa koko prosessista: kytkentäsuunnittelusta, ohjelmoinnista, käyttöönotosta ja toimintakokeiden pitämisestä huoltomiehen käytönopastukseen saakka. Hänellä on LVI-osaamisestaan paljon hyötyä nykyisessä työssään:
– Kun hahmottaa LVI-järjestelmien kokonaisuuden ja ymmärtää ilmanvaihtokoneiden sekä lämmitysjärjestelmien toimintaa venttiilitasolla, niin esimerkiksi vianhaku helpottuu.
Datakeskusprojekti Tanskassa antoi eurooppalaista näkökulmaa
Mielenkiintoisimpana projektinaan Kattainen pitää kuukauden mittaista komennustaan Kööpenhaminassa, jonne hän lähti neljännen opiskeluvuoden keväänä.
– Lähdin kiireavuksi Interxionin rakennuttamaan datakeskukseen, jossa tein töitä kansainvälisessä porukassa. Meitä projektinhoitajia oli Portugalista, Slovakiasta ja Tanskasta, ja pääsin näkemään miten eurooppalaiset tekevät näitä töitä. Huomasin, että toimintamallit ei paljoa eroa toisistaan, mutta meidän yrityksessä ollaan joustavampia, voidaan muuntautua ja tehdään ongelmanratkaisua, eikä keskitytä pelkästään yhteen työvaiheeseen.
Työkavereilta voi aina kysyä neuvoja
Kattainen kehuu työpaikan rentoa ja avuliasta ilmapiiriä.
– Täällä on hyvät työkaverit, joilta saa aina kysyä neuvoa mistä vain. Tykkään myös kovasti siitä, että työ on vaihtelevaa ja että tarvittaessa voi tehdä etätöitä. Tosi tärkeää on myös se, että pystyn itse vaikuttamaan työaikani suunnitteluun.
– Minulla on vielä paljon opittavaa ja annettavaa projektinhoitajan työssä. Tavoitteenani on opetella ja luoda hyvä osaaminen juuritasolla, ja siirtyä sitten haastavampiin hommiin, Kattainen suunnittelee.
Istumatyön vastapainoksi Kattainen käy vapaa-ajallaan juoksemassa ja punttisalilla.
– Lisäksi kalastan ja metsästän kesäisin, ja talvisin pelaan pipolätkää.